Ilmoittautuminen lapsensa menettäneiden toimintaan

Lapsensa menettäneiden ohjattu viikonloppu Kuortinkartanossa 1.-3.10.2021


Kympin lapset  järjestää lapsensa syöpään menettäneiden perheiden ohjatun viikonlopputapaamiseen Kuortinkartanossa 1.-3.10.2021. Viikonlopun aikana on vanhemmille varattu aikaa keskustella menetyksestä ja surusta ammattilaisen ohjauksessa sekä pienryhmissä. Lapsille on järjestetty omaa ohjelmaa tuolle ajalle ja mahdollisuus ikätasoiseen surun käsittelyyn ammattilaisen ohjauksessa.

Viikonloppu on tarkoitettu ensisijaisesti perheille, joiden menetyksestä on kulunut vasta vähän aikaa tai niille perheille, jotka eivät aikaisemmin ole osallistuneet ohjattuun viikonlopppuun. Perheet voivat osallistua ohjattuun viikonloppuun pääsääntöisesti kaksi kertaa, mutta varapaikoille voivat ilmoittautua myös useammin viikonloppuun osallistuneet perheet. Ryhmään otetaan maksimissaan kuusi perhettä ja osallistujille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.


Viikonlopun teemoja ovat:

•    Voimavarojen ja selviytymisen keinojen lisääminen arjessa

•    Oman ja läheisten suremisen tavan ymmärtäminen ja hyväksyminen

•    Vertaistuen ja osallisuuden kantava voima

•    Lapsen surun tukeminen ja tukemisen keinot

•    Erilaiset tukipalvelut ja vertaispalvelut


Viikonlopussa on täysylläpito. Matkat jokainen perhe kustantaa itse. Myös vapaamuotoiselle yhdessäololle on varattu aikaa, joten sään mukaiset ulkoiluvaatteet ja pelitossut kannattaa ottaa mukaan.


Toiminnassa ja turvallisuudessa otetaan huomioon vallitseva COVID-19 pandemiatilanne. Kartanolla huolehditaan tehostetusti hygieniasta ja tilojen siivouksesta. Toimintaan ja tapahtumiin ei saa osallistua, mikäli on sairastunut hengitystieinfektioon tai on flunssaoireita. Yhdistyksen kaikessa toiminnassa otamme huomioon viranomaisten ohjeistuksen koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja toimintaan osallistuvien turvallisuus on meillä aina etusijalla.


Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella 10.9.2021 mennessä.


Osallistuvien vanhempien tiedot

Osallistuvien lasten tiedot

Menehtyneen lapsen tiedot

Yhteystiedot

Lisätiedot

Aiempi osallistuminen *

Sururyhmä

Lapsen kuoleman jälkeen yhdistys tarjoaa mahdollisuuden osallistua syöpään menehtyneiden lasten vanhemmille järjestettyyn avoimeen vertaissururyhmään. Sururyhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Koronapandemian aikana ryhmä kokoontuu verkossa. Ryhmä on aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Sururyhmä kokoontuu verkossa syyskaudella 2021 seuraavasti:

Tiistai 31.8.2021 klo 18-20

Tiistai 5.10.2021 klo 18-20

Tiistai 2.11.2021 klo 18-20

Tiistai 7.12.2021 klo 18-20


Ilmoittaudu seuraavaan sururyhmään alla olevalla lomakkeella.

Ilmoittautuminen sururyhmään