Ulla Pihkalan OSASTO 10 on kirja kaikille, joilla on sydän

21.12.2017


 

Ullan ja Simon koti Kauniaisissa on suuri, kaunis omakotitalo. Talossa sisällä on hämärää, rauhallista ja levollinen tunnelma. Minut otetaan vastaan lämpimällä halauksella. Tarjolla on karjalanpiirakoita ja suussa sulavaa suklaakakkua.

- Ulla on liian hyvä leipomaan. Kohta pääsen eteenpäin vain pyörimällä, toteaa Simo.

Ansaittua arvostusta

Ulla Pihkala työskenteli osasto 10:n vastuullisena ylilääkärinä 27 vuotta, koulutti uransa aikana 25 syöpälääkäriä, ohjasi 10 väitöskirjaa ja oli vahvasti vaikuttamassa siihen, että lasten syöpähoidoista tuli Suomessa Euroopan huippua.

Ullan uran alussa vain 45 prosenttia syöpään sairastuneista lapsista parani, mutta 2000-luvulla lukema on noussut 82 prosenttiin.

Itse Ulla näkee olleensa vaikuttamassa syöpähoitojen kehittymiseen tiedon kerääjänä, välittäjänä ja uuden tiedon tutkijana. Opettamisen Ulla koki työssään hyvin mielekkäänä ja palkitsevana, kun taas hallintotyöt olivat niitä tylsimpiä.

Lääkärinä Ullaa on arvostettu erityisesti vuorovaikutustaitojensa takia. Suorapuheisuus, rehellisyys ja omistautuneisuus herättivät potilasperheiden luottamuksen.

- Sanoin, että jos huonoja uutisia tulee, ne kerrotaan myös. Kaikki kerrotaan.

Ullan mukaan aito ihmiskontakti on erityisen tärkeää potilastyössä.

- Jotkut infektiolääkärit sanovat että ”ei saa kätellä, ei saa kätellä”. Se on ihan persiasta, sanon minä. Suomalaisen ihmisen peruskontakti tulee katsekontaktista ja kädenpuristuksesta. Se on paljon tärkeämpää, kun että jos nyt saisi jonkun pöpön. Kädet voi pestä.

Kontaktin luomisen lisäksi Ullan mukaan aito läsnäolo on kaiken a ja o. Keskusteltaessa perheiden kanssa Ulla ei tuijottanut tietokonetta tai papereita. Ulla halusi tehdä selväksi, että hän on tässä juuri heitä varten, eikä mikään asia ole tätä hetkeä tärkeämpi.

- Siinä tilanteessa pitää kännykät olla kiinni ja ovet lukossa. Siinä istutaan pöydän ääressä eikä kukaan tai mikään saa häiritä.

Lisäksi kenellekään ei jäänyt sellainen olo, että hoito jäi vajaaksi.

- Tein jokaisen potilaan eteen kaikkeni.

Kauniita muistoja

Parhaimpia muistoja Ulla kertoo työuraltaan olevan ennen kaikkea onnen hetken onnistuneiden hoitojen seurauksena sekä hyvä palaute potilasperheiltä.

- Niiden varassa tein työtäni ja elin.

Yhdeksi kauneimmaksi muistoksi Ulla nostaa hetken, jolloin saapui takaisin Osasto kympille kolmen vuoden reissultaan Yhdysvalloista, jossa hän oli opiskelemassa syöpähoidon perusteita ja uusimpia tuulia 80-luvulla. Oven suussa seisoi kukkakimppuineen kaksi entistä potilasta toivottamassa Ullan tervetulleeksi.

- Se pakahdutti sydämeni ja tunsin että nyt olen tullut kotiin.

Rauhaa ja rapuja

- Välikysymys: laitanks mä lisää kaffetta? Simo kysyy

- Joo laita, Ulla sanoo.

- Eikö mulla olekki ihana mies, Ulla kysyy Simon mentyä ja vinkkaa silmää.

Alkuvuonna 2013 eläkkeelle siirtyessään Ullan elämässä tapahtui toinenkin suuri mullistus. Hän tapasi metsänhoitaja Simon, jonka kanssa he avioituivat vuonna 2014.

Nyt onnellinen pariskunta viettää yhdessä aikaa kesäpaikassaan Saimaalla luonnon keskellä. Koriin kerätään metsämansikoita, mustikoita, villivadelmia, puolukoita, korvasieniä, kanttarelleja, mustia torvisieniä, tatteja, suppilovahveroita, ja vieläpä katajanmarjoja mausteeksi. Koko ikänsä sienestämisestä ja marjastamisesta nauttinut Ulla innostui Simon myötä myös kalastuksesta ja ravustuksesta. Rapujuhlista onkin muodostunut Ullalle ja Simolle jo perinne.

- Eräissä rapujuhlissa Ulla söi 42 rapua, Simo paljastaa.

Muna ja kana

Joskus eläkkeelle jääminen saattaa olla hankalaa, jos ura on ollut oikein menestyksekäs ja merkityksellinen. Näin ei Ullan kohdalla ole käynyt. Eläkeaikaan Ulla oli asennoitunut, eikä kaipuuta työelämään ole.

- Olen heittäytynyt tähän uuteen elämääni täysillä. Olen kaikki tai ei mitään -ihminen.

Ulla luottaa siihen, että hänen työnsä jatkajat tekevät työt opettajaansa paremmin.

- Uskoni varsinkin nuoriin lääkäreihin, jotka osastoa nyt pyörittävät, on vahva. Olen sitä mieltä, että munan pitää olla kanaa viisaampi. Jos näin ei ole, on muna mätä.

Jokainen tarina sydäntä lähellä

Osasto 10 on helmikuussa 2017 julkaistu kirja, jonka Ulla kirjoitti alun perin itselleen. Kirjan julkaisemisen jälkeen hän osoitti sen lapsisyövän läpikäyneille perheille ja sukulaisille sekä osaston henkilökunnalle ja työnsä jatkajille. Kohderyhmää löytyy Ullan mukaan kuitenkin myös osasto 10:n ulkopuolelta.

- Oikeastaan kirja on kaikille, joilla on sydän.

Kirja koostuu potilastarinoista, joista osa on onnistumisia ja osa päättyy hyvin surullisesti. Jokaisen tarinan Ulla muistaa kuin eilisen päivän. Menestystarinat lämmittävät sydäntä ja vaikeimmat kohtalot tuovat edelleen tunteet pintaan. Jotkut tarinat olivat yhä liian kipeitä kerrottaviksi ja ne jäivätkin pelkiksi muistoiksi kirjan kansien ulkopuolelle. 

Jatkoa Osasto 10-teos ei Ullan mukaan ehkä saa, mutta vihjaa salaperäisesti uuden, aivan toisenlaisen kirjoitusprosessin olevan jo käynnissä. Jääkäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Ulla lähettää vielä lämpimät terveiset kaikille tutuille perheille.