Erkintalkoot

Tule mukaan Erkintalkoisiin!

Talkoohommiin voivat osallistua kaikki! Ole mukana mahdollistamassa vertais- ja virkistystoiminta Kuortinkartanossa lapsisyöpäpotilaille ja heidän perheilleen myös tulevina vuosina.

Tällä kertaa tehdään muiden kunnostustöiden lisäksi upouutta Lasten liikennekaupunkia!

Luvassa on mukava viikonloppu Kuortinkartanon puhdetöiden parissa. Talkootyöt eivät edellytä erityistä ammattitaitoa tai pätevyyttä, kaikille löytyy siis sopivaa hommaa joko sisältä tai piha-alueilta. 

Talkooruokailut pitävät puhdin yllä ja Erkintalkoisiin koko viikonlopuksi osallistuvat saavat yöpymispaikan Kartanolta. 

Voit myös vaihtoehtoisesti osallistua vain perjantai- tai lauantaipäiväksi. Huomioithan valinnan ja tarkennetut tiedot ilmoittautuessasi. 

"Erkintalkoissa siistitään Kuortinkartanon julkisivua ja lisätään viihtyisyyttä.

Kympin Lapset hankki 1928 rakennetun kartanon käyttöönsä vuonna 1983, jolloin se kaipasi täyttä remonttia. Tuolloin myös Kari Kotirinta astui kartanon pihamaalle ensimmäistä kertaa: "Ajattelin, että voi hyvänen aika, tässä on kyllä työtä seuraavaksi vuosikymmeneksi."

Erkintalkoot on järjestetty sittemmin vuosittain Kympin Lasten hyvän tahdon lähettilään Kari Kotirinnan johdolla.

Mukaan ovat päässeet myös lapset, jotka ovat vasaroineet, poranneet, ruuvanneet, maalanneet ja kantaneet.

"Se, että kaikki saavat olla mukana ja kaikilla on sopivia tehtävä, on ollut Erkintalkoiden syvin periaate. Yhdessä tekeminen ja talkoohenki on se, jolla tämä paikka on rakennettu", Kotirinta korostaa. 

Nimensä Erkintalkoot on saanut isännöitsijä Erkki Mäenpään mukaan, joka toimi Kuortinkartanon peruskorjauksen valvojana.

"Talkoissa on kaikille sopivia pieniä ja isompia hommia. Kun tulet kerran kokemaan Kuortin hengen, tulet mukaan uudestaankin", uskoo Kotirinta."

Kotirinnan haastattelu: Hanna-Mari Bennick 

Ilmoittautumislomake

Erkintalkoot 17.5.-19.5.2024

Osallistun

Osallistuja 1

Osallistuja 2

Osallistuja 3

Osallistuja 4

Osallistuja 5

Osallistuja 6

* Ikä- ja sukupuolitietoja kysytään anonyymia tilastointia varten

Kuortinkartanolle etukäteen tiedoksi

Muut tiedot

Minulle saa lähettää tietoa Kympin Lasten toiminnasta (voit milloin tahansa peruuttaa luvan: info@kympinlapset.fi)